Blogi
Pasi Korhonen

Otsikon kysymys on epäilemättä yksi yleisimmin kalapaikkojen ylläpitäjille esitettyjä kysymyksiä. Viime vuosikymmeninä vapaa-ajankalastusta on ohjannut istutuskeskeinen ajattelutapa, jossa kalastuskohteiden kiinnostavuus on määritetty pitkälti istutettujen kalakilojen mukaan.

Yhteiskunnan ja yleisen arvomaailman muuttuessa myös kalastuksen harrastajien arvostuksen kohteet ja asenteet muuttuvat. Yhä kasvava joukko kalastajia asettaa kalastuskohteen valintakriteeriksi jonkin muun arvon kuin edellisen istutuskerran tai maksimaalisen saaliin. Kalakantojen ekologisesti kestävä hyödyntäminen, luontaisesti lisääntyvien ja alkuperältään luontaiseen lajistoon kuuluvien kalojen kalastaminen kasvattaa kaiken aikaa suosiotaan. Pitkään vallinneesta ajatustavasta poiketen kalapaikan valtti voi olla se, ettei sinne ole istutettu kaloja, eikä varsinkaan vieraslajeja. Kalastusreissulta haetaan ensisijaisesti elämyksiä, ei niinkään muovipussin tai pakastimen täytettä.

Metsähallitus valtion vesien hallinnoijana on myös tiedostanut arvomaailman muuttumisen ja virkistyskalastuskohteiden valikoimaa on lähdetty täydentämään vallitsevaa kalastuskysyntää vastaavaksi. Tulevana kesänä Kainuuseen ja Koillismaalle avautuu kolme uutta virtavesikohdetta joissa kalastajille tarjotaan saaliiksi luontaisia kalalajeja, jotka ovat pääosin myös lisääntyneet luontaisesti. Kohteiden kalastussäännöt ovat huomattavan tiukat ja mm. alamitat on asetettu lakisääteisiä mittoja korkeammiksi. Kalastusjärjestelyiden tarkoituksena on turvata kohteiden ekologisesti kestävä kalastus – ilman istutuksia. Kaikki avattavat kohteet on muodostettu yhteistyössä osakaskuntien kanssa, minkä ansiosta on saatu aikaan laajoja, yhtenäisiä lupa-alueita. Lupien myynti näille kohteille tapahtuu Metsähallituksen myyntikanavien kautta.

Uudet kohteet täydentävät olemassa olevaa kalakohteiden tarjontaa, eivät korvaa niitä. Tutut virkistyskalastuskohteet säilyvät edelleen ja kyllä vaan - niihin edelleen istutetaan säännöllisesti kalaa!

Tutustu uusiin virkistyskalastuskohteisiimme eräluvat sivustolla:

5575 Kalliojoki

5574 Korvua-Näljänkäjoki

5573 Iijoen keskiosa