/media/kuvat/henkilosto/cache/mikko_rautiainen_cic-180x180,c,q=85.jpg
Blogi
Mikko Rautiainen

Eletään jännittäviä hetkiä. Riistakolmiolaskennat kertovat meille tiedon kanalintukantojen tilasta. Tiedon perusteella ratkaistaan, paljonko metsästyslupia voidaan myydä valtion alueille sekä millaiset metsästysajat maa- ja metsätalousministeriö asettaa eri puolilla maata.

Samaan aikaan me metsästäjät - pedon laillahan jahdissa pohjimmiltaan käyttäydymme - valmistaudumme syksyn jahtireissuille. Jotkut tahtovat tuttuihin maisemiin. Sinne, jossa on joskus onnistunut. Osa etsii saalista uusilta alueilta.

Syksyn lupakiintiöiden myynti starttaa tänä vuonna aiottua myöhemmin (huom. vasta 28.8.–1.9.). Kun ensimmäinen myyntiviikko on ohi, sosiaalisessa mediassa alkaa yleensä parta päristä.

Ei sinne mettävaltion maille lupia saa”, on usein kuultu kommentti sellaiselta pedolta, joka ei lupaa onnistunut saamaan.

Kommentissa on vain osa totuudesta. Luvat loppuvat kesken useimmiten vain sieltä, minne me pedot haluamme suurella joukolla. Lienee turha kerrata suosituimpia lupa-alueita, mutta vaikkapa Itä-Lappiin ja Koillismaalle on perinteisesti ollut kova tunku.

Ne sopeutuvaiset metsästäjä-pedot, jotka eivät pyri samalle reviirille, ovat usein menestyksekkäitä. He saattavat löytää oman eldoradon. Alueen, jonne saa lähes aina lupia. Alueen, jossa riistaa riittää samaan malliin ja joskus jopa paremmin kuin suosituimmilla lupa-alueilla.

Tartupa sinäkin tänä vuonna tuumasta toimeen ja löydä uudet jahtimaat vaikkapa Lapin tai Oulun maakuntien länsiosista - saatat yllättyä!

Mikko Rautiainen, Erikoissuunnittelija

p.s. Nykyajan metsästäjällä on käytössään oivallisia työkaluja uuden jahtialueen kartoitukseen. Hyödynnä siis näitä:

www.riistakolmiot.fi - laskentatieto metsäkanalintutiheyksistä
www.retkikartta.fi - metsästyslupa-alueiden kartat ja ilmakuvat
www.eraverkko.fi - majoitusmahdollisuuksia ja muita palveluita
https://riista.fi/metsastys/metsastysajat/ - metsäkanalintujen metsästysajat