Blogi
Pasi Kamula

Napapiirin seutuvilla toukokuun puolivälissä helteiseksi kääntynyt säätila on jatkunut varsin lämpimänä jo pitkälle syyskuuta, eikä loppua lämpimille säille ole vielä näköpiirissäkään. Lapista tarkasteltuna lämmin sää on aina positiivinen ja tervetullut sääilmiö – talvi kyllä ehtii vielä tulla tuulinen ja tuiskuineen.

Suotuisa kesä on tarjonnut monipuolisen ja runsaan marjasadon. Hillakesä oli erityisen runsas Etelä- ja Länsi-Lapin alueilla, mustikasta saadaan kelpo sato ja alkanut puolukkakausi näyttää lupaavalta. Juolukat, variksenmarjat ja vadelmat ovat myös menestyneet hyvin kuluneena kesänä ja antaneet satoa mukavasti. Loppukesän kuivuus on verottanut sienisadon määrää, mutta kosteimmissa ympäristöissä on sieniä jonkin verran löytynyt ja loppusyksyn sienet voivat vielä pelastaa sienisadon. Karpalon raakileita on soilla runsaasti ja raakileet ovat kesän lämmössä kasvaneet merkittävästi keskimääräistä suuremmiksi. Pihlajanmarjasato näyttäisi jäävän heikoksi, mutta siitä nyt ei kannata niin suurta lukua pitää !

Kalastajille syksyn muikku- ja siikasesongista on tulossa runsas. Kansalliskalamme ahven on alkusyksystä rasvainen ja ruokakalana ehdottomasti kalojen aatelia. Haukea on saatavilla lähes rajattomasti, kuha on kotiutunut pysyvästi eteläisen Lapin järviin ja särkikaloista saa taiten käsiteltynä kelpo evästä. Harjus, rautu taimen ja lohi ovat tietysti luku sinänsä ja aktiivinen kalastaja löytää paikat ja keinot näiden varsinaisten jalosukuisten kalojen saamiseksi ruokapöytään.

Jahtisyksy on alkanut varsin tavanomaisissa merkeissä. Metsähanhen pyyntiajan lykkääminen syyskuulle siirsi rimpijänkien hanhenpyytäjät toisiin toimintoihin elokuun lopulta. Metsähanhien menestymisestä kuluvana kesänä on kuitenkin kantautunut positiivisia havaintoja ja toive palata hanhen pyynnissä normaalijärjestyksen on olemassa. 10.9. alkava metsäkanalintujen pyynti on edelleenkin perinteisintä suomalaista metsästystä ja kanalintupyynti toteutuu pääosin perinteisen aikataulun mukaisesti. Riistakolmiolaskentojen tiedot näyttävät varsin keskimääräisiä kanalintutiheyksiä Lapissa.

Hirvijahti on alkanut syyskuun alussa Enontekiön, Utsjoen, Inarin ja Muonion kunnissa, muualla jahti alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina. Hirvisaalis tulee eteläisessä Lapissa merkittävästi laskemaan useiden runsaiden saalisvuosien jälkeen. Elokuun 20. päivä alkanut karhunmetsästys on sujunut mallikkaasti ja poronhoitoalueen 42 karhun kiintiöstä on tällä hetkellä saatu saaliksi reilut puolet. Karhun metsästys jatkuu lokakuun loppuun saakka, jollei kiintiö täyty aikaisemmin

Suomen luonto on uskomattoman rikas ja tarjoaa eräharrastajille lähes rajattomat mahdollisuudet kerätä luonnosta puhdasta ravintoa pitkän talven tarpeisiin. Luonnon antimien monipuolinen hyötykäyttö tulisi saattaa Suomessa kaikkia kansalaisia koskevaksi kansalaishyveeksi.

eräsuunnittelija Pasi Kamula