Blogi
Markku Seppänen

Nuorttijoen salakalastajien tuomio on ollut uutisotsikoissa ja keskustelupalstoilla viime aikoina. Salakalastus tapahtui Nuorttijoella taimenen rauhoitusaikana syksyllä 2011. Tekijät jäivät kiinni, kiistivät päivänselvän rikkomuksen ja päätyivät siten käräjille.


Salakalastuksesta selviää yleensä muutaman kympin sakolla. Aiheutetusta vahingosta tekijät eivät yleensä joudu vastuuseen ja vahingot jäävät vesialueen haltijalle eli käytännössä meille veronmaksajille ja kalastusluvan ostajille. Salapyynti - oli se sitten maaeläimiin tai kaloihin kohdistuvaa – on paikoin yleistä ja joillakin alueilla sitä pidetään vieläkin nostalgisena syrjäseutujen ihmisten taisteluna nälkää ja virkavaltaa vastaan. Viranomaisten toiminta arvostellaan heidän puuttuessaan rikkomuksiin, vaikka samanaikaisesti ollaan huolissaan viranomaistoiminnan vähenemisestä ja valvonnan vähäisyydestä.


Tässä tapauksessa Metsähallitus vaati korvausta kalakannalle aiheutetusta vahingosta, virkistysarvon ja lupatulojen menetyksestä. Tuulomajoen vesistöön kuuluvan ja Venäjälle laskevan Nuorttijoen kutukalojen pyynti on erityisen harmillista, koska menetyksiä ei voida korvata esimerkiksi korvausistutuksella. Taimenkanta on luonnonvarainen, se vaeltaa sekä Suomen että Venäjän välillä. Se on luokiteltu erittäin arvokkaaksi jäljellä olevista harvoista sekoittumattomista luonnonkannoista. Tuulomajoen vesistössä esiintyy erittäin uhanalaiseksi luokiteltu jokihelmisimpukka eli raakku, jonka tulevaisuus on vahvasti sidoksissa vahvoihin taimenkantoihin.


Salakalastajien kiinnijäänti tapahtui normaalin kalastuksenvalvonnan yhteydessä. Metsähallituksen valvojat ja paikalle kutsuttu rajavartioston partio ottivat tekijät kiinni verekseltään. Rajavartiolaitos suoritti varsinaisen esitutkinnan. Lapin käräjäoikeus hyväksyi Metsähallituksen 2200 euron korvausvaatimuksen kalakannalle aiheutetusta vahingosta, johon sisältyi myös vaatimuksena ollut kalojen virkistysarvo. Varsinaista virkistys- ja lupatulomenetystä käräjäoikeus ei kuitenkaan hyväksynyt korvattavaksi. Muu osa tuomiosta koostui vastaajien sakoista, oikeudenkäyntikuluista ja taimenien alkuperän selvittämiskuluista.


Taimenien alkuperän selvittäminen kuului esitutkintaan, koska oli välttämätöntä jo tekijöiden oikeusturvankin kannalta selvittää kalojen alkuperä. Salakalastajien väite kalojen olevan syömäkaloja ”kotirannasta Kemijoesta” maksoi siten yksistään 6400 euroa. Taimenien alkuperän selvittämiskulut koostuivat pelkästään Turun yliopiston tekemästä geneettisestä alkuperämäärityksestä eikä siihen kuulunut muita kuluja. Alkuperän selvittämiskulua voidaan verrata esimerkiksi rattijuopumuksesta epäillyn verikoekuluihin. Sakkoihin sisältyi myös metsästysrikkomus suojaamattoman aseen kuljettamisesta. Lopullinen salakalastuksen hinta oli kohosi 13600 euroon, josta suurin osa johtui siten salapyytäjien itse aiheutetuista toimista.
Uutisoinneissa on annettu ymmärtää, että salapyytäjien maksettavaksi olisi laitettu viranomaiskuluja. Näinhän ei kuitenkaan ole. Esitutkinta ja siihen liittyvä Metsähallituksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen antama virka- apu jäivät yhteiskunnan korvattavaksi. Viranomaiset ovat selvittäneet asiaa virkavastuulla aivan vastaavasti kuin mitä tahansa rikosta. Siihen ei liity mitään dramatiikkaa.


Tärkeintä tuomiossa oli se, että oikeus totesi, että kalakannalle aiheutettu vahinko kuuluu korvausvelvollisuuden piiriin samalla periaatteella kuin muukin vahingon aiheuttaminen. Korvausvelvollisuus koskee siten myös luonnonvaraisia eläimiä ja niihin liittyviä luonto- ja suojeluarvoja. Käräjäoikeuden tuomion toivotaan ennalta ehkäisevän vieläkin laajalti tapahtuvaa salapyyntiä.

Lapin käräjäoikeuden tuomio löytyy tästä linkistä