Erävalvonta on yhteistyötä

Metsästystä ja kalastusta eivät valvo ainoastaan Metsähallituksen erätarkastajat, vaan he myös tekevät yhteistyötä poliisin, rajavartioston, tullin sekä metsästyksen- ja kalastuksenvalvojien kanssa. Yhteisvalvonnan etuna on, että resurssit saadaan tehokkaasti käyttöön ja työturvallisuus paranee.

Asiakaspalvelun uusi aluevaltaus

Kalakortti, valtion kalastuslupa, kalastusmaksu, kalastuksenhoitomaksu, ”ja mikäs se kalalupa nyt olikaan”. Eräpalvelujen asiakaspalvelussa kyllä tiedetään, mitä asiakas tarkoittaa. Mutta miksi kalastonhoitomaksu kannattaa hankkia venemessuilla tai viimeistään maaliskuun loppuun mennessä?

Quo vadis, viehekalastus?

Näin uuden kalastusvuoden alkaessa on hyvä hetki pohtia mennyttä ja tulevaa. Kalastonhoitomaksusta on kokemuksia kolmen vuoden ajalta ja lähiaikoina aloittavat toimintansa uudet kalatalousalueet. Kalastuslupien tulee olla helppoja hankkia, sillä kalavesien hyvään hoitoon tarvitaan kaikkien lupamaksuja.

RIISTAPÄIVÄT 2019: Ilmasto ja ympäristö muuttuvat, ja se tekee riistantutkimuksen mielenkiintoiseksi

Suomen riistakannat ovat monella mittarilla mitattuna maailman parhaiten seuratut. Esimerkiksi 30 vuotta kattava riistakolmioaineisto on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Nykyisen voimakkaan ympäristönmuutoksen aikana tällainen aineisto tarjoaa meille arvokkaan aikaikkunan: Sen avulla voimme tutkia, kuinka riistalajit ovat ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin reagoineet, ja miltä tulevaisuus eri lajien kohdalla näyttää.