Vaikka kanalintuluvat on joillekin Metsähallituksen pienriista-alueille jo myyty loppuun, on monille alueille saatavilla vielä hyvin lupia. Metsästysaikojen kanssa tulee kuitenkin olla tarkkana, sillä metsäkanalintujen metsästysajat vaihtelevat lajeittain ja alueittain.

Pyyn metsästysaika on osassa Suomea päättynyt jo 10. lokakuuta. Samoin riekon metsästys (lukuun ottamatta Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kuntia) on päättynyt niissä Lapin ja Koillismaan kunnissa, missä riekolle oli tänä vuonna kuukauden mittainen metsästysaika.

Osassa maata ja osalla Metsähallituksen lupa-alueista metsäkanalintujen metsästys jatkuu kiintiöiden puitteissa marras- tai joulukuun 10. päivään saakka. Metsästysajat voivat vaihdella myös lupa-alueen sisällä, mikäli alue sijaitsee useamman kuin yhden kunnan tai maakunnan alueella.

Tällä kaudella myös urosmetson tai -teeren talvimetsästys 20.–31. tammikuuta on useilla lupa-alueilla mahdollista. Nämä alueet on merkitty sinisellä oheiseen taulukkoon:
Metsästysajat Metsähallituksen pienriista-alueilla (PDF, 271 kt, avautuu uuteen välilehteen)

Kanalintulupia saatavilla vaihtelevasti (tilanne 4.11.)

Lupakiintiö on syksyn osalta loppunut lähes puolelta Metsähallituksen lupa-alueista. Katso loppuunmyydyt alueet. Satunnaisia lupaperuutuksia saattaa tulla. Peruuntuneet luvat palautuvat myyntiin ja näkyvät verkkokaupassa.

Osalle syksyn osalta loppuunmyydyistä alueista on kuitenkin edelleen mahdollista saada lupa tammikuun 2021 latvalinnustukseen sille erikseen varatun kiintiön puitteissa.

Monille alueille lupia on edelleen hyvin jäljellä myös loppukaudeksi. Näissäkin tapauksissa kannattaa huomioida, ettei alueilla välttämättä saa metsästää kaikkia lajeja enää tässä vaiheessa kautta.

Itä-Lapissa teeren ja metson metsästyskausi jatkuu joulukuun 10. päivään asti, ja lupia on hyvin jäljellä kaikille Itä-Lapin lupa-alueille lukuun ottamatta 3612 Vilma-Savinaa. Muualla Lapissa lupia löytyy vielä hyvin esimerkiksi alueilla 2614 Meltaus ja 2616 Herankaira, 2617 Tervola ja  2618 Simo-Keminmaa

Pohjanmaalla ja Kainuussa lupia on hyvin esimerkiksi alueille 5614 Kajaani, 5615 Vuolijoki, 5616 Vaala, 5628 Utajärvi ja 5630 Pyhäntä.

Länsi-Suomessa alueille 5636 Lestijärvi, 6612 Perho, 6613 Kivijärvi6614 Linkkilä6642 Virrat, 6643 Parkano ja 6645 Kuru löytyy edelleen hyvin lupia.

Itä-Suomessa lupia on hyvin saatavilla ja teeren metsästys jatkuu 10.12. asti seuraavilla alueilla:  7614 Siera-Yöttäjä (vain lupa-alueen Rautavaaran kunnan osassa), 7668 Heinävesi,  7930 Nikkarila ja 7693 Sorsasalo-Ahveninen

Verkkokaupassa näet vapaat lupakiintiöt

Eräluvat verkkokaupan kalenterinäkymässä on värein esitetty saatavuus, eli montako lupaa kullekin päivälle on mahdollista lupakiintiöinnin puitteissa ostaa.  

Kanalintulupien saatavuus verkkokaupassa: vihreä väri useita jäljellä, ruskea väri alle 5 jäljellä, punainen väri luvat loppu, harmaa väri ei saatavilla.

Metsästystä säädellään kahdella lupakiintiöllä: Päiväkohtainen kiintiöinti säätelee sitä, kuinka monta kanalintulupaa voi olla enintään yhtä aikaa voimassa lupa-alueella. Tämä vaikuttaa mm. turvallisuuteen ja viihtyvyyteen.

Kokonaiskiintiö taas on se määrä, kuinka monta lupaa voidaan yhteensä enintään myydä alueelle koko metsästyskauden aikana, jotta metsästys ei vaaranna ekologista kestävyyttä.

Etenkin loppukaudesta voi tulla eteen tilanne, jossa lähes kaikille päiville olisi mahdollista hankkia yli 5 lupaa, jolloin päivät näkyvät vihreänä. Samaan aikaan alueen kokonaiskiintiö voi olla niin vähissä, että kaikki myynnissä olevat luvat loppuvat yhden viikonlopun aikana.

Kalenterinäkymässä tämä näkyy siten, että kun kokonaiskiintiössä olevien lupien määrä laskee alle viiden lupavuorokauden, muuttuu saatavuus kaikkien päivien kohdalla vihreästä ruskeaksi. Kun kokonaiskiintiö on loppu kokonaan, kalenterivalikko häviää ja kanalintuluvan kohdalle tulee teksti ”Ei vapaita aikoja”.

 

Muista myös saalispalaute

Saalisilmoituksen voi jättää Metsähallitukselle joko suoraan sähköpostiin tulleen henkilökohtaisen palautelinkin kautta tai Oma riista -palvelussa näkyvää Metsähallituksen lupaa klikkaamalla. Metsähallituksen kanalintulupa näkyy Oma riista -palvelussa, mikäli olet lupaa tilatessasi antanut metsästäjänumerosi.

Luvan ja palautelinkin saa näkyville Oma riistassa valitsemalla:

  1.  Lisää
  2. Omat tiedot
  3. Metsähallituksen luvat
  4.  Kyseinen lupa, josta haluat antaa saalispalautteen
  5. ”Lähetä saalispalaute”.

Vaihtoehtoisesti saalispalautteen voi jättää myös osoitteessa www.eraluvat.fi/saalispalaute. Muistathan jättää saalispalautteen lupaasi koskien, vaikka et olisikaan saanut saalista.