Metsähallitus palkkaa vuosittain lisätyövoimaa metsästyksen ja kalastuksen valvontaan kesän ja syksyn ajaksi. Tänä vuonna pohjoiseen pystytään kuitenkin palkkaamaan vain kolme valvojaa aiemman kahdeksan sijaan. Syynä ovat kasvaneet kulut.

Vakituisten erätarkastajien määrä pysyy ennallaan eli 11:ssä. Myös susivalvontaan ja Saimaan valvontaan hankerahoilla palkatut erätarkastajat jatkavat työtään normaalisti. Vähennys koskee ainoastaan sesongin ajaksi palkattua lisätyövoimaa, niin sanottuja kausivalvojia, joiden tehtävä rahoitetaan metsästys- ja kalastusluvista saatavilla tuloilla.

”Tämä on ikävä tilanne. Asiakkaiden ja kumppanien yleisimpiä toiveita on, että lisäisimme erävalvontaa. Nyt emme siihen pysty”, erätalousjohtaja Jukka Bisi Metsähallituksesta sanoo.

Kausivalvonnan vähennystarve johtuu kustannusten noususta. Lupatuloista saatu rahoitus on pysynyt ennallaan, mutta yleiset kustannukset ja erityisesti erilaiset järjestelmäkustannukset ovat nousseet tai tulleet odotettua kalliimmiksi.

Palkattavat kolme kausivalvojaa työskentelevät Pohjois-Suomessa kuuden kuukauden ajan. He keskittyvät työssään valtion alueiden valvontaan.

Aiemmin kausivalvojat ovat valvoneet myös joitain yksityisiä alueita, mutta nyt näistä valvontasopimuksista joudutaan luopumaan. Metsähallitus on ennen sopinut yksityisalueiden valvonnasta joidenkin kalatalousalueiden ja riistanhoitoyhdistysten kanssa, mutta tänä vuonna vähäinen lisävalvonta halutaan kohdistaa vain valtion alueisiin.

Lisätietoja:

Erävalvontapäällikkö Henri Pelkonen, 040 198 1623, Metsähallitus
etunimi.sukunimi@metsa.fi