Lauantaina 5. syyskuuta vietetään valtakunnallista Vapapäivää, jolloin alaikäiset pääsevät ilmaiseksi kalaan monille Metsähallituksen kalastuskohteille. Kuhmon Syväjärvellä ja Vaalan Manamansalossa Vapapäivä joudutaan kuitenkin perumaan huonontuneen koronavirustilanteen vuoksi. Vapapäivän järjestäjiä ovat Metsähallitus ja Suomen Vapaa-ajankalastajat.

Kuhmon kaupunki ja Kainuun sote ilmoittivat 30. elokuuta toimenpiteistä koronaepidemian rajoittamiseksi Kuhmossa. Suosituksena on, että kaikki ryhmämuotoinen toiminta on tauolla kuluvan viikon ajan.

Manamansalo sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan puolella Vaalassa, mutta suurin osa tapahtuman kävijöistä saapuu Kainuun puolelta.

— Tulimme yhdessä Suomen Vapaa-ajankalastajien kanssa siihen tulokseen, että vastuullisin ratkaisu on perua sekä Syväjärven että Manamansalon Vapapäivä-tapahtumat. Turhia riskejä tulee tällaisessa tilanteessa välttää, ylitarkastaja Mikko Malin Metsähallituksen Eräpalveluista sanoo.

Muuten kalastus jatkuu Syväjärvellä ja Manamansalossa normaalisti. Kalastajia pyydetään kuitenkin huomioimaan erityisen tarkasti yleiset turvallisuusohjeet koronatartuntojen estämiseksi.

Lisätietoa:

www.eraluvat.fi/vapapaiva

Ylitarkastaja Mikko Malin, Metsähallitus
puh. 0206 39 4637, mikko.malin(a)metsa.fi

Kalatalousasiantuntija Janne Rautanen, Suomen Vapaa-ajankalastajat
puh. 0400 946 968, janne.rautanen(a)vapaa-ajankalastaja.fi