Kaikkien alaikäisten ilmainen kalastuspäivä eli Vapapäivä on lauantaina 6. kesäkuuta. Tänä vuonna muutama opastettu kohde on vaihdettu toiseen. Lisäksi ajankohta on kello 10–15, eli aikaa on lyhennetty tunnilla.

Taivalkoskella Iijoen koskikalastusalue korvaa Kylmäluoman. Kylmäluoma säilyy omatoimikohteina, eli alaikäiset voivat kalastaa siellä Vapapäivänä ilmaiseksi, mutta oppaita ei ole enää paikalla.

Lieksassa Änäkäinen korvaa Ruunaan. Myös Ruunaa on mukana ns. omatoimikohteena, mutta oppaat siirtyvät nyt Änäkäiselle.

Ristijärven Laahtasen kohteelle ei enää järjestetä opastusta. Laahtanenkin on mukana nyt omatoimikohteena.

Vapapäivänä kaikki alle 18-vuotiaat saavat kalastaa ilmaiseksi. Päivä järjestetään Metsähallituksen ja Suomen Vapaa-ajankalastajien kanssa yhteistyönä. Oppaita on paikalla 13 kohteella eri puolilla Suomea. Heiltä nuoret kalastajat saavat Vapapäivä-rintamerkin ja ensiksi paikalle tulleet myös Kuusamon Uistimen Vapapäivä-vieheen.

Mikäli nuoret menevät kalaan omatoimikohteelle, heitä pyydetään ilmoittamaan nimensä ja kohteen nimi joko tekstiviestillä 040 362 1918 tai sähköpostilla vapapaiva@metsa.fi.

Tutustu Vapapäivään!

Vapapäivän opastetut kohteet ovat:

  • Salo, Teijo: Matildajärvi
  • Ikaalinen: Teerilampi
  • Lammi (Evo): Niemisjärvet
  • Kinnula: Koirajärvi
  • Mikkelin Valkea
  • Lieksa: Änäkäinen
  • Nurmes: Peurajärvi (+hakolampi)
  • Kuhmo: Syväjärvi
  • Rovaniemi: Vikaköngäs
  • Sievi: Ahvenlampi (kaikki viehekalastus sallittua tapahtuman aikana)
  • Sodankylä: Ahvenlampi
  • Taivalkoski: Iijoen koskikalastusalue
  • Vaala: Manamansalo (ilmoittautuminen leirintäalueen vastaanottoon)

Omatoimikohteet ovat:

- Ristijärvi: Laahtanen

- Taivalkoski: Kylmäluoma

- Kittilä: Kapsajoki (2535)

- Kittilä: Pyhäjärvi (2525)

- Kolari, Muonio: Äkäsjoki ja Kesänkijärvi (2510)

- Pello, Ylitornio: Miekojärvi (2520)

- Ranua: Simojoki yläosa (2580)

- Ranua: Simojärvi (2587)

- Rovaniemi: Meltausjoki (2561)

- Rovaniemi, Sodankylä: Raudanjoki (2563)

- Rovaniemi, Kemijärvi: Vikajoki (2567)

- Rovaniemi: Kemijoki (2568)

- Savukoski: Korvatunturi (3546)

- Savukoski: Nuorttijoki (3550)

- Sievi, Maasydänjärvi (4570)

- Lieksa: Ruunaan kosket (7525)

- Suomussalmi: Hossa (5502)

- Suomussalmi: Hossan kirjolohitripla (5503)

- Suomussalmi: Seitenahveninen (5504)

- Suomussalmi: Yli-Vuokki (5505)

- Puolanka: Saarijärvi (5540)

- Kuusamo: Oulankajoki (5572)

- Posio, Pudasjärvi: Livojoki (2599)