Syksyn 2022 karhunmetsästyksen luvat tulevat myyntiin keskiviikkona 10.8. alkaen, kuten aiemmin on ilmoitettu. Metsästäjiä kehotetaan kuitenkin hankkimaan poronhoitoalueen ulkopuoliset luvat vasta juuri ennen metsästyksen alkua, sillä riistakeskuksen myöntämien poikkeuslupien valitusaika umpeutuu vasta 13.8.

Tarkennus 10.8.2022: Karhulupien myynti Ristijärvi-Paltamo-Puolangan yhteislupa-alueelle viivästyy. Päivitämme tiedon tähän uutiseen, kun lupien myynti tälle alueelle aloitetaan.

Päivitys 12.8.2022: Ristijärvi-Paltamo-Puolangan yhteislupa-alueen luvat ovat myynnissä.

Metsästäjät voivat tilata karhunmetsästysluvat Eräluvat-palvelunumerosta 020 69 2424, jolloin maksun voi hoitaa myöhemmin. Luvan on kuitenkin oltava maksettuna ennen metsästyksen aloittamista.

Eräluvat-kaupasta tai -sovelluksesta ostettu lupa maksetaan heti, joten metsästäjien kannattaa hankkia lupa vasta juuri ennen karhunmetsästyksen alkua.

Maksettujen lupien peruutukset käsitellään hankinta- ja peruutusehtojen mukaisesti eli ylivoimaisen esteen vuoksi ja todistusta vastaan. Peruutus on tehtävä ennen lupa-ajan alkamista.

Keskiviikkona tulevat myyntiin Metsähallituksen karhunmetsästysluvat sekä poronhoitoalueelle että sen ulkopuolelle. Luvan voi ostaa vuorokaudeksi (25 euroa) tai koko kaudeksi (50 euroa). Karhunmetsästyskausi alkaa 20. elokuuta. 

Karhulupia voi hankkia myynnin avauduttua sähköisesti Eräluvat-kaupasta tai -sovelluksesta ja palvelunumerosta 020 69 2424 kello 9 alkaen (arkisin klo 9–15). Suurpetoja, kuten karhua, saa metsästää riistakeskuksen poikkeusluvilla. Porohoitoalueelle annetaan vuosittain kiintiö. 

Karhunmetsästysalueen poronhoitoalueilla näet Retkikartta.fi-palvelussa. Poronhoitoalueen karhunpyyntikiintiön tilannetta voi seurata reaaliaikaisesti Suomen riistakeskuksen Karhusaaliit-sivulla (avautuu Riista.fi-sivuille). Poronhoitoalueella metsästys päättyy, kun kiintiö täyttyy.

Poronhoitoalueen kiintiö on 70 karhua. Suomen riistakeskus on myöntänyt muualle Suomeen yhteensä 197 karhunmetsästyslupaa.

Lisätietoja Lapin ja Kainuun maakuntien sekä Kuusamon, Pudasjärven ja Taivalkosken porohoitoalueen paikallisen asukkaan karhun metsästysoikeudesta Eräluvat.fi-palvelusta.