Torstaina metsästäjät pääsevät hankkimaan lupia Keminmaan, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pellon, Rovaniemen, Ranuan, Simon, Tervolan, Ylitornion ja Posion lupa-alueille. Lupamyynti alkaa klo 9.00 Eräluvat-verkkokaupassa (linkki, avaa sivun) ja puhelinpalvelussa 020 69 2424. 

Lupia voi joko varata tai maksaa heti. Verkkokaupasta lupia varattaessa tulee olla rekisteröitynyt käyttäjä. Varausten enimmäismäärä verkkokaupassa on 7 vuorokautta. Kun verkkokauppa asiakas on maksanut varaamansa luvat, voi hän varata ja lunastaa uusia lupia. Puhelinpalvelussa lupia voi varata enintään 10 henkilön porukalle enimmäismäärän 7 vuorokautta. 

Aikavälillä 30.8.–3.9. myyntiin tulee porrastetusti metsästysalueiden lopullinen kiintiö. Lupamäärät perustuvat tuoreisiin riistalaskentoihin. Lupia myydään kauden loppuun asti, tai niin kauan kuin lupia on jäljellä. Alkuviikosta myyntiin tulleille alueille voi edelleen hankkia lupia, mikäli niitä on jäljellä. 

Luethan etukäteen myyntiviikon ohjeet (linkki, avaa Eräluvat.fi-sivun), jotta lupien ostaminen olisi mahdollisimman sujuvaa. 
 

TORSTAINA 2.9. MYYNTIIN TULEVAT ALUEET 

Alue  Myytävät metsästysvuorokaudet
2602 Muonio 387
2604 Kolari 307
2606 Pello 377
2609 Ylitornio 59
2611 Pokka-Pulju / Kittilä 729
2612 Levi / Kittilä 770
2613 Maunu / Kittilä 282
2614 Meltaus / Rovaniemi 2574
2615 Rovaniemi 614
2616 Herankaira / Rovaniemi 237
2617 Tervola 73 
2618 Simo-Keminmaa 543 
2619 Ranua 1506 
2620 Posio 1842 


Katso kaikkien alueiden myyntikiintiöt (PDF, 120 kt, linkki avaa tiedoston)

Katso metsästysalueiden metsästysajat (PDF, 140 kt, linkki avaa tiedoston)