Kalastonhoitomaksu on kalastajien perusmaksu. Sen maksavat kaikki 18–64-vuotiaat, jotka kalastavat muuten kuin pilkillä, ongella tai silakkalitkalla. Jos ostit vaikkapa vapaluvan Metsähallitukselta, tarvitset lisäksi perusmaksun eli valtion kalastonhoitomaksun.

Vuosimaksu on nykyisin 47 euroa. Kaikki vuosimaksun suorittaneet saavat postissa Suomu-lehden, jonka takakannessa on kalastuskortti. Tositteenä käy myös oston yhteydessä, esimerkiksi Eräluvat-kaupasta saatu tosite. Suomu-lehteä aletaan jakaa asiakkaille 24. huhtikuuta alkaen. Silloin lehden saavat kalastajat, jotka ovat maksaneet kalastonhoitomaksun viimeistään maaliskuun lopussa.

Lue lisää aiheesta!