Kokemus on saanut kalastajat ajattelemaan vastuullista kalastamista yhtä kalaretkeä pidemmälle. Kalojen vuoden tarinoissa pohditaan muun muassa kestävää kalastusta, kalastuksen tarkoitusta ja tiedon siirtämistä jälkipolville. 
 

Kaksi pörröistä viehettä

 Olen yli seitsemänkymppinen eläkeläismies. Perhokalastusta ja perhonsidontaa olen harrastanut yli 30 vuotta. Nykyään perhopenkin ääressä on aikaa miettiä muutakin, kuin sidoksen pyytävyyttä tai tehoa.

 Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että pelkästään omaksi huvikseen ei ihminen saa kaloja pyytää. Kun kalan yhä useammin kuitenkin joka tapauksessa vapauttaa, ajattelen yhä useammin epämieluisaa olotilaa, jonka vapautettavalle kalalle aiheutin. Niinpä pikkuhiljaa olen päätynyt sitomaan perhoni väkäsettömiin koukkuihin uskoen, että näin vähennän kalalle aiheuttamaani kipua ja edesautan sen nopeaa selviytymistä.

Perhojussi, Vääksy
 

 Aloitin kalastuksen jo alle 10-vuotiaana mummolassa kiertelemällä suolampia, koska veneellä en saanut yksin mennä järvelle. Nyt nuo samat lammet kiinnostavat omaa poikaani, suon tuoksu ja suokävely lihastreeninä ovat jo kantautuneet lätkävalmentajan korviin.

 Itseäni ei varsinainen kalastus enää kiehdo niin paljoa, yhdessä vietetty aika ja oman perinteen siirto jälkikasvulle enemmänkin. Ja toisaalta on pieni pelko liian runsaasta saaliista. C&R-kalastus ei itseäni kiehdo, poikaani kylläkin. Kalastusvideot ovat tähän osaltaan innostaneet.

 Vielä kun saisin kehiteltyä kunnon reseptin myös saaliin syömiseen. Itse syön kaiken, mutta haukipihvit eivät ihan vielä uppoa nuoren makumaailmaan. − Ehkä hampparin välissä ja ketsupilla kuorrutettuna.

Jorma, Hyvinkää
 

 Olen kohta 60-vuotias kalastelija pohjoisesta. Olen ikäni asustellut vesistöjen äärellä ja kalastellut kaikin mahdollisin tavoin. 80-luvulla löysin itselleni rakkaimmaksi lajiksi perhokalastuksen, ja se on säilynyt ykkösprioriteettina aina tähän päivään saakka. Perhostelu ja luonnossa viettämäni aika on myös jalostanut itseäni ymmärtämään, mistä kaikesta on kysymys kestävässä kehityksessä ja kalastusharrastuksen säilyttämisessä tuleville sukupolville.

 Omat lapseni ovat olleet pienestä pitäen mukana harrastuksessani. Kala pyydettynä ja ruokakalana on arvossaan omien lasten sekä useiden nuorten ja aikuistenkin parissa, joita olen kouluttanut ja innostanut pilkkimiseen, ongintaan ja perhokalastukseen, aina perhojen sitomisesta itse kalastukseen ja luontoarvojen kunnioittamiseen ja säilyttämiseen.

 Meillä kaikilla aikuisilla tulisi olla moraalinen vastuu tilanteiden mukaan ohjata niin toisia nuoria kuin aikuisiakin ymmärtämään luontoarvojen merkitys, ja edelleen jakamaan ymmärrystä ja tukea. Omalla esimerkillä ja sanoittamisella voimme jakaa tietoa kaloista ja niiden elinympäristöjen tuntemisesta ja hyvinvoinnista.

 Joet, järvet, lammet ja meri ovat meillä aarreaittana. Niiden suojelijoina ovat ymmärtävät ja koulutetut lapset ja nuoret. Ämpäriin vettä, ja ongella lapsen kanssa saatu kala siihen hetkeksi uimaan ja seurattavaksi. Sen jälkeen vapautus yhdessä aikuisen kanssa. Se on tekona portti taas yhden luonnonsuojelijan saamiseksi toivon mukaan kasvavaan joukkoomme.

Pasi, Kokkola