Blogi
Kirsi Suojoki

Viimeistään tällä viikolla alkoi kevät. Pilkkikairat vaihtuvat keväisempiin kalastusvälineisiin auringon sulattaessa jäitä eteläisessä Suomessa. Pian veneen vesillelaskupäiviä merkitään kalentereihin myös pohjoisempana.

Yksi kevään merkeistä tavoittaa kalastajat asuinalueesta riippumatta huhtikuun puolivälissä. Uusi Suomu-lehti nimittäin tipahtaa sinunkin postiluukustasi pian, mikäli olet maksanut koko kalenterivuoden kalastonhoitomaksun maaliskuun loppuun mennessä.

Suomun toimittaminen on tuntunut tänä vuonna merkitykselliseltä siksi, että saimme viime kesän asiakaskyselyssä runsaasti lehteä koskevaa palautetta. Yli puolet vastaajista kertoi lukevansa Suomun yleensä lähes kokonaan, ja 95 % kertoi haluavansa lehden jatkossakin joko painettuna tai digitaalisena. Lukijoiden osoittama arvostus lisää halua onnistua tänä vuonna entistäkin paremmin.

Luvassa on tuttuun tapaan tiivis paketti kalatalousalan ajankohtaista asiaa. Valitsimme lehteen asiakaskyselyssä eniten toivottuja aiheita, ottaen huomioon sekä uudet että kokeneemmat kalastajat. Vaikka sivumäärä ei innokkaimpien lukijoiden pyynnöistä huolimatta kasva, riittää sisäistettävää varmasti useammallekin lukukerralle.

Kalastonhoitomaksu palautuu kalastajien eduksi

Kalastonhoitomaksujen käyttökohteet määrittää kalastuslaki. Tarkoituksena on turvata luontaiset kalakannat ja hyvät kalastusmahdollisuudet.

Kalastonhoitomaksuvarojen käyttö nousi kyselyssä toivotuimmaksi aiheeksi. Tässä Suomussa avaammekin vuosittaista tuoton jakoa eri kohteisiin kokonaisuutena. Lisäksi esittelemme aiempien vuosien tapaan kalastonhoitomaksuilla rahoitettuja hankkeita eri puolilta Suomea.

Kalastus kestävälle pohjalle

Käyttö- ja hoitosuunnitelman laatiminen on yksi uusien kalatalousalueiden tärkeimmistä tehtävistä. Suunnitelmien laatimista ja toteutusta rahoitetaan osittain kalastonhoitomaksuilla.

Kerromme käytännön esimerkein käyttö- ja hoitosuunnitelman tavoitteista ja siitä, miten kalatalousalueiden vastuuhenkilöt näkevät suunnitelmien hyödyttävän kalastajia tulevaisuudessa.

Lohi ja taimen, vesiemme monimuotoiset suojeltavat

Lohi ja taimen ovat monen kalastajan tavoitesaaliita. Toisille taas lohi on kaupan kalatiskin ykkösvalinta, kalan taustaa tai ekologista muotoa kummemmin miettimättä.

Luvassa on tiivis katsaus lohen ja taimenen historiaan, suojelutarpeeseen sekä tuntomerkkeihin, jotka osaamalla kalastaja pystyy paremmin noudattamaan suojeluun liittyvää lainsäädäntöä.

Lehden keskiaukeamalta löytyy Sakke Yrjölän kalapiirroksilla kuvitettu tunnistusjuliste. Kiinnitä se vaikka kesämökillä lempipaikkasi seinälle, ja ota tavoitteeksi oppia yksi tuntomerkki päivässä. Parin viikon päästä olet valmiimpi käytännön testiin − joko vesillä tai kaupan kalatiskillä.

Vastuullinen kalastaja kunnioittaa saalista

Kalan elämä ja sen hyvinvoinnin huomiointi kalastaessa kiinnostaa vastuullisia lukijoitamme paljon. 

Tässä numerossa annamme käytännön ohjeita paremman omantunnon kalaretkeen, muun muassa saalista käsiteltäessä oleellista tietoa kalan fysiologiasta. Kuten monessa muussakin tekemisessä, hyvä suunnittelu ja oikeanlaiset välineet ovat avaimia onnistumiseen. 

Kadonneen luvanmyyjän jäljillä

Etenkin uudempien kalastusharrastajien kärkitoiveisiin nousi aihe, josta kalatalousalan toimijoilta kysytään usein: Kalastuslupien myyjän löytäminen koetaan välillä turhauttavaksi, koska yhtä kattavaa lupapalvelua ei ole olemassa.

Lähestymme asiaa vesialueiden omistajataustan näkökulmasta, sillä kalastuslain mukaan lupien myynnistä päättää vesialueen omistaja tai muu kalastusoikeuden haltija. Oikotietä kaikille maamme kalapaikoille emme voi omistajien puolesta luvata, mutta pyrimme antamaan konkreettiset ohjeet lupien myyjän löytämiseksi.

Kuka ehdottaa kesän ensimmäistä kalaretkeä?

Ensi kesänä kelpaa lähteä kalaan perheen pienimmän tai vaikka kummilapsen kanssa, sillä oman kalastuskorttisi lisäksi löydät Suomun takakannesta pienelle kalastajalle tarkoitetun kortin. Kortissa on tilaa useammankin nimen kirjoittamiseen, tai sen voi tarvittaessa kopioida. − Kiitos kivasta ideasta lukijallemme Miikalle ja omaa kalakorttia odottavalle pojalle!

Suomu ja sen ruotsinkielinen sisar Fena jaetaan toistaiseksi ainoastaan painettuna, mutta lokakuussa kenellä tahansa on mahdollisuus lukea lehdet digitaalisena osoitteessa Eraluvat.fi/suomu.

Kerrothan mielipiteesi uudesta Suomusta palautelomakkeen kautta. Jos et saanut lehteäsi ajallaan, ilmoita asiasta osoitteeseen: Eraluvat@metsa.fi.

Hyvää kevättä, uusia oivalluksia ja innostumisia Suomun parissa!