Blogi
Kari Sarajärvi

Metsähallitus lupaa erälupia ja elämyksiä. Niille, jotka ovat nyt eristyksissä, annostelemme elämykset turvallisesti erätarinoina. Kirjoittajina ovat Metsähallituksen työntekijät ja kumppanit, jotka liikkuvat vapaa-ajallaan erällä.

Lue kaikki tarinat täältä!

"Synnyin ja vartuin Pudasjärven Sarakylässä. Kotitilani halki virtaa Livojoki, joten kesäaikana maataloustöiden lomassa arki-illat ja viikonloput vietettiin joella kalalla, etupäässä harrin pyynnissä. Joskus pyynnin kohteena olivat myös ahven, hauki, särki ja salakka. Kotoa saatiin lupa mennä joelle, kun tuliaisina olisi kalaa.

Sen sijaan lähin tammukkapuro oli noin kolmen kilometrin päässä kotoa joen toisella puolen. Naapurin kaverit olivat muutaman vuoden vanhempia, ja heiltä kuulinkin tarinoita tammukan pyynnistä. Lopulta isä antoi luvan lähteä kaverini kanssa tammukkapurolle. Totesi, että saadaan sitten juhla-ateria sunnuntaiksi: paistettua taimenta! Tämä lisäsi nuoren miehen paineita.

Kaverin kanssa sovittiin, että heti kun on pilvistä ja sataa pientä tihkua, lähdemme tammukkapurolle. Silloin tammukan syönti on kohillaan, ja toisaalta heinätöistäkin olisi vapaata.

Lopulta kauan odotettu matalapaine sateineen saapui. Reppuun pakattiin mato-onkivehkeet, hieman evästä, tulitikut ja puukko. Ajettiin pyörällä Ruuhenkoskelle, kahlattiin joen yli, käveltiin puron vartta ylävirtaan pari-kolme kilometriä. Katsottiin puron varresta hyvät vavat, rakennettiin onget valmiiksi ja eikun purolle!

Kaverini opasti minut tammukan pyynnin saloihin: ole varovainen, hiivi hiljaa purolle, katsele rauhassa kalan tuikkeja, ujuta vapasi varovasti ja laske matosyötti veteen – pitäisi napata heti. Meni tunti jos toinen, kaverilla oli jo pussissa monta tammukkaa, mutta minulla ei edes tärppiä. Pidettiin taukoa ja kaverini tuumasi, että ole vielä varovaisempi.

Matka jatkui puronvartta alavirtaan, missä otin seuraavan lähestymisen vielä varovaisemmin. En laittanut onkea heti pyyntiin, vaan seurailin pajupuskan takaa tammukan puuhia, kun se suuteli veden pintaa ja napsi virran mukana ajelehtivia hyönteisiä. Siirryin kontaten vielä paremmalle hollille ja laskin ongen varovasti veteen. Tammukka otti heti kiinni, vastaisku ja saalis rantatörmälle.

Otin tammukan käteeni, istuin rantatörmälle, ja ihailin sen kauneutta, ruskeaa väriä ja punaisia pilkkuja. Miten arka se onkaan, ajattelin. Pitää olla nöyrä, jos meinaat saada saaliksi. Tämä herätti heti kunnioitusta tammukkaa kohtaan. Kalaa tuli sen jälkeen hyvin, ja sunnuntaina syötiinkin eka kertaa paistettua tammukkaa. Hyvää oli!

Ensimmäisen kalaretken tammukkapurolle muistan loppuelämäni, kun vielä kaiken kukkuraksi rakastuin taimeneen ensi näkemällä.

Lopulta harrastuksesta tuli ammatti, kun opiskelin Paraisilla iktyonomiksi. Metsähallituksen töihin Taivalkoskelle tulin 80-luvun alkupuolella. Tällä hetkellä saan työskennellä mm. Oulangan taimenen parissa. Se on vielä villi, vapaa, luonnonvarainen, alkuperäinen ja viimeinen elinvoimainen järvitaimenkanta Suomessa, jota ei tueta juuri lainkaan istutuksin. Meneillään on Suomen ja Venäjän yhteinen Karelia CBC ohjelman rahoittama PROTORUT - Oulangan taimenhanke, jonka tavoitteena on turvata tuhansia vuosia jatkunut taimenvaellus Venäjän ja Suomen välillä."

Kuvassa Kari Sarajärvi nappaa villin taimenen tutkimuksessa Venäjällä.