Blogi
Timo Eskola

Metsähallitus lupaa erälupia ja elämyksiä. Niille, jotka ovat nyt eristyksissä, annostelemme elämykset turvallisesti erätarinoina.

"Siitä on jo monta vuotta. Olimme pojan kanssa hanhijahdissa. Meidän perheellemme se on ollut jokavuotinen juttu. Makaamme poikieni kanssa suolla. Ja se on hyvä. Isä ja pojat yhdessä.

Eräperinne jatkui vanhemman pojan kanssa yli kymmenen vuotta. Muistan hyvin yhden kerran, kun makasimme suon kaarrolla. Nuorempi poika oli silloin yhdeksänvuotias. Makasimme suolla koko aloituspäivän, kunnes illalla hanhet tulivat. Ja ne tulivat kohti. Tilanteessa auttoi ehkä se, että kuvat olivat suolla paikallaan ja kutsuin hanhia hiljalleen. Se tilanne päättyi meille 2–0. Joskin pojan piti uida munasillaan rimpeen hanhia hakemaan. Siitä se mies kasvoi.

Meni jälleen monta vuotta, mutta aina joka vuosi olimme hanhijahdissa. Molemmat pojat ja minä. Sellaista estettä ei tullut, että molemmille pojille, molemmille lääkäreille, olisi tullut este päästä hanhisuolle.

Palautuu mieleen eräs vuosi suolta. Oli elokuun lopun lämpimiä päiviä. Makasimme jälleen suon kaarrolla. Päivällä auringon paisteessa jokin kasvi surisi korvassa. Se heitti pienen surahduksen jälkeen siemenen suolle. Ja metsämyyrä. Se tuli makuualustan viereen, ja pieni kuono heilui tilannetta pohtien. Pieni liike ja myyrä livahti omaan suojaan varpujen alle.

Päivä oli hiljainen. Emme hanhijahdissa ampuneet muita vesilintuja. Kainuun korvessa kasvaneelle vesilinnut ovat taveja ja telkkiä. Joskus hanhia. Ei muuta.

Olimme tulleet jo hyvissä ajoin aloituspäivän aamuna suolle. ja se päivä oli sellainen kuin suolla usein on. On hiljaista ja paikallaan maaten päivän tunnit kuluvat hitaasti. Pojalla olisi koulupäivä huomenna. Illasta mietimme, mitä teemme. Päätimme odottaa pimeää ja lähteä vasta sitten kotiin.

Illasta tuli lämmin ja tuuli tyyntyi. Taivas oli pilvetön ja seestyi yötä kohti. Sumu laskeutui hiljalleen. Makasimme ja kuuntelimme, kun vesilinnut ronkkuivat rimmeissä.

Olimme juuri lähdössä kotiin, kun hanhien kaklatus alkoi kuulua kaukaa etelästä. Hanhiparvi tuli hiljalleen kaarrellen. Ne tulivat vain siivenkärjet hiljaa liikkuen kohti ja päättivätkin laskeutua suolle ennen meitä. Läheiselle rimmelle, meistä kolmensadan metrin päähän. Makasimme liikkumatta paikallaan. Koiria ei silloin ollut mukana.

Supatimme, mitä tehdään. Odotetaanko aamuun? Päätös oli helppo, odotetaan. Keitimme varovasti suon kaarron suojassa trangialla vähän teevettä ja söimme eväitä. Yritimme nukkua yön tunnit kaarrolla, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Yön tunnit kuluivat hitaasti kilometrien laajuisella aavalla suolla varpupehkojen ja naamioverkon suojassa ilman mitään muuta näköestettä. Paksu sumu peitti maiseman ja kylmäkin lopulta tuli.

Aamun aurinko alkoi nousta tuoden valoa ja lämpöä. Sumu alkoi hiljalleen aaltomaisesti hälvetä ja nyt koitti aika. Piti lähteä ryömimään hanhia kohti. Kierähdin kaarrolta suolle. Vesi tuli heti maastopuvusta läpi. Munat kastuivat. Lähdin ryömimään eteenpäin märkää ja kylmää taivaltani. Etenin hitaasti ja varovasti metri metriltä.

Päätin yrittää mättäiden ja sumun suojassa haulikkohollille, mutta toisin kävi. Sumuun tuli äkkiä aukko, kun hanhet olivat vielä 70 metrissä. Minä märällä suolla mahallaan, kivääri selässä. Tilanne olikin 0–0.

Päätin hivuttaa kivääriä selästä. Siirsin asetta sentti sentiltä ja onnistuin – melkein. Kivääri solahti jo suolle, mutta silloin parvi otti ja päätti nousta siivilleen. Jos olisi ollut maski kasvojen suojana, olisin voinut ehkä onnistua, mutta nyt epäonnistuin ja kaikki näytti jo menevän. Mutta ei sittenkään. Hanhet kaartoivat sumussa yllättäen takaisin. Ne sivuuttivat minut siivet naristen. Suoraan poikaa kohti. Lähellä suon pintaa.

Odotin laukauksia. Nyt oli tuhannen taalan paikka. Poika pääsee ampumaan matalalla suoraan kohti tulevaa hanhiparvea. Nyt ei ennakkokaan olisi sotkemassa ampumista. Hanhet olivat jo 15 metrissä pojan päällä. Ne eivät reagoineet poikaan mitenkään. Poika ei liikkunut. Mitään ei tapahtunut. Laukauksia ei kuulunut. Suo oli hiljainen. Hanhet kaartoivat länteen rauhallisesti jutellen.

Nousin ja kopistelin kamppeista enimmät sammalet ja suon purut. Haulikko oli murassa. Puhalsin piipuista roskat pois ja lähdin kävelemään pojan passia kohden. Tulin passiin. Kysyin pojalta miksi et ampunut? Vastaus oli Mitä? Tappio tuli 0–10.

Metsähanhien metsästys on ollut rajoitettua, käytännössä kiellettyä pohjoisen pesimäsoilla vuodesta 2010. Lopullisesti metsähanhien metsästys kiellettiin pohjoisen soilta vuonna 2014.

Olisi mahtavaa, jos pääsisin vielä kerran poikieni kanssa hanhenpyyntiin suolle. Ja eräperinne jatkuisi."