Blogi
Pasi Kamula

Metsähallitus lupaa erälupia ja elämyksiä. Niille, jotka ovat nyt eristyksissä, annostelemme elämykset turvallisesti erätarinoina. Lue kaikki tarinat täältä.

Yhteyspäällikkö Vuopala astui maireasti hymyillen työhuoneeseeni uudenkarheassa Pilke-talossa Rovaniemellä. Asiana oli kertoa uutinen talon vieraaksi saapuvasta arvovaltaisesta japanilaisryhmästä, josta oli esitetty toive päästä kokemaan paikallisten asukkaiden harjoittamaa eräelämää kalastuksen merkeissä Napapiirin seutuvilla. Asiaan loi erityisen vaikeusasteen se seikka, että vieraat olivat kaikki kokeneita Lapin kävijöitä, joille Lapin Kaste, Porotilaretki ja norjalaisen lohen loimuttaminen tulilla olivat jo koettuja eräelämyksiä – olipa retken vetäjä osallistunut suomalaiseen hirvijahtiinkin. Tarkentavaan kysymykseeni opastamisesta yhteyspäällikkö antoi vastauksena sen, että oppaiden kuului olla enemmän virallisemmin kuin luonnollisesti opastustehtävän aikana. Yksinkertaistettuna tehtäväksi anto oli seuraava: ryhmä japanilaisia saapuu Rovaniemelle, haluavat päästä kokemaan kalastusta paikallisen tapaan, pyytää itse omat kalansa, laittaa ruuaksi maastossa ja syödä suihinsa saunomisen lomassa. Aikaa tapahtumaa varten oli varattu ruhtinaalliset 3 tuntia kaupungista takaisin kaupunkiin. Siispä yhteydenotto eräsuunnittelijoihin Partanen & Kamula, jotka syystä tai toisesta olivat saavuttaneet mainetta runsasmuotoisista eräharrastuksistaan ja erilaisten eräretkien järjestämisessä Metsähallituksen henkilöstön keskuudessa.

Ensireaktioni esitettyyn tehtäväksiantoon oli täysi tyrmäys. Kolme tuntia kaupungista lähdöstä takaisintuloon ei kerta kaikkiaan riittäisi kunnollisen eräretken kohtuulliseen järjestämiseen. Partasen Tapanin reaktio ei ollut yhtä jyrkkä ja niinpä asiaa ryhdyttiin sovittelemaan. Itse esitin lopuksi kompromissina kalojen savustamista palvilaatikossa, kalaksi kansalliskalaamme ahventa ja paikaksi Raudanjoen Vaattunkiköngästä. Asia oli sitä myöten sovittu toteutettavaksi.

Retkeä edeltävänä iltana lähdimme Tapanin kanssa maastovalmisteluihin; mukaan soutuvene rekvisiittoineen, kaksi katiskaa, onkivehkeet ja savulaatikko tulisijoineen. Veneenlaskupaikalta lähdimme liikkeelle ja katiskat asetettiin pyyntiin koskenalussuvantoon. Kalakannan tilaa ja syömähalukkuutta päätimme arvioida perinteisellä pyydystä ja älä päästä -menetelmällä. Itse viritin nelimetriseen mato-onkeeni pystypilkin ja 15 cm:n tapsin päähän rehevän madon syötiksi, Tapani päätti kokeilla veneenlaidalta pilkintää perinteisillä pilkkivälineillä. Alkukesän hieman korkeahkosta vedenpinnasta ja päällemme osuneesta runsasvetisestä sadekuurosta huolimatta ahven tuntui olevan varsin mukavalla ottipäällä. Omaan pyydykseni napsahti tasaiseen tahtiin pannukarkeita, 250–400 gramman tummaselkäisiä Raudanjoen ahvenia, jotka tipahtaessaan soutuveneen pohjalle aiheuttivat mukavan jysähdyksen. Jonkin aikaa ongittuamme Tapaninkin pilkkiin iski pienehkö särki ja kalastuspuolen arveltiin olevan riittävästi selvillä huomisillan retkeä varten. Veneen pohjalle kertyneessä sadevedessä uivilla kaloilla päätimme ladata hetkeä aiemmin pyyntiin asetetut katiskat. Katiskojen lataaminen ei ollutkaan kovin yksikertainen juttu huipputeknisestä katiskatyypistä johtuen.  Kalakaverini väitti lisäksi ko. toimenpiteessä olevansa ensikertalainen huolimatta pitkästä urastaan kalastusasiantuntijana Lapissa.

Seuraavana iltana ryhmä saapui paikalle vain vartin verran sovitusta ja kohteliaiden tervehtimisrituaalien jälkeen siirryimme varsinaiseen asiaan. Tapani kertoi vieraille kaloista ja kalastuksesta, itse virittelin pyyntivälineitä ja auttelin veneilyvarustusta vieraiden ylle. Suomalainen lasikuituinen soutuvene ei aluksi herättänyt luottamusta turvallisena vesilläliikkumisvälineenä, mutta lyhyehkön keskustelun jälkeen suurkaupungin nuoret naiset suostuivat nousemaan venekyytiin – varttuneempien retkeläisten jäädessä onkimaan rannalta käsin. Veneessä Tapani neuvoi kädestä kiinni pitäen pilkinnän niksejä ensikertalaisille, itse toimin soutumiehenä ohjaten venettä lupaaville kalapaikoille. Lukuisten nykäisyjen jälkeen molemmat vieraat onnistuivat saamaan elämänsä ensimmäiset itsepyydetyt kalat saaliikseen ja asia aiheutti merkittäviä riemuntuntemuksia kalastajissa. Veneestä onkijoiden esittämistä lukuisista kysymyksistä mieleeni jäi ihmettely siitä, miksi Tapanin pilkkiin tarttui kaloja koko ajan ja vieraiden pilkkiin vain muutama – vastauksena kysymykseen tarjosin kotikenttäetua. Välillä poikkesimme moikkaamassa rannaltaonkijoita ja myös heillä oli napannut muutaman kerran perinteiseen mato-onkeen. Sitten tuli katiskojen kokemisen vuoro. Katiskojen kokeminen tehtiin paikallisin voimin ja vieraiden kamerat kävivät kuumina. Katiskoista kertyi mukavasti ahvenia, jotka rantaan tultaessa välittömästi tainnutettiin, verestettiin, pestiin ja suolattiin karkealla merisuolalla.

Naiset lähtivät saunaan ja oppaat ryhtyivät virittelemään tulia vanhimman retkeläisen – ns. päänaatikan kanssa. Alkukesän ilta eteni ja viileni huomattavasti, jalaksilla varustettuun tynnyrinpuolikkaaseen viritetty tuli ja ritilän päällä lämmitetty vesipannu tulivat tarpeeseen. Ohjeista huolimatta kaivoin kalalaukustani esille pullon kirkasta ja tein lämpimän totin viluisen oloiselle retkeläisten vanhimmalle. Toisen totin jälkeen hieman hakusalla ollut englannin kielikin löytyi kaikille ja tulisteluhetki sujui mukavasti kuulumisia kysellen ja kysymyksiä ja kokemuksia vaihtaen. Savustuslaatikko oli myös nostettu ahvenineen tuliritilän päälle ja kannenraosta pölähti ilmaan mukava leppäsavun tuoksu Napapiirin alkukesän illassa.

Noin kolmen vartin tulistelun jälkeen koukkasimme savustuslaatikon mukaamme ja lähdimme rantasaunan suuntaan. Naiset olivat saaneet saunottua ja miehet vetäytyivät löylyyn. Saunominen oli varsin tuttua vieraallemme, ja Vaattungin rantasaunan löyly ja väljä tila lauteilla herätti ihastusta. Saunasta siirryimme pyyhkeet lanteilla vilvoittelemaan kuistille ja maistamaan lämpiä savuahvenia. Miesten kevyehkö vaatetus aiheutti ensireaktiona pientä hämmennystä, mutta maassa maan tavalla kommentit toivat tilanteeseen välittömän ja luonnollisen ilmapiirin. Lämpimän savuahvenen maku ja tilanteen autenttisuus jäivät varmastikin retkeläisten mieleen.

Noin puoli vuotta tapahtuneesta saimme nähdäksemme tokiolaisen SISU-magazinen jutun, joka käsitteli japanilaisryhmän matkaa Suomen Lapissa. Tekstistä ei kyllä mitään ymmärtänyt, mutta kuvissa maisemat olivat mukavia ja ihmiset näyttivät olevan hyvällä tuulella.

Sayonara – Kireitä siimoja,

Pasi Kamula

Tarina on julkaistu alun perin Metsästys & Kalastus -lehden numerossa 7/2020.

Palviahvenet

Tarvikkeet: pannukarkeita, perattuja ahvenia, merisuolaa, leppäpurua, 4 sokeripalaa

Valmistus:

Savustuslaatikon pohjalle laitetaan kaksi kourallista leppäpurua ja sokeripalat

Ahvenista karistetaan irtosuolat pois ja kalat ladotaan savustuspöntön ritilöille, pönttö asetetaan tulelle ja kaloja savustetaan n. 40 minuuttia miedolla lämmöllä.

Savuahvenet nautitaan lämpiminä: päät imetään, lisukkeeksi käy uudet perunat voisulan kera ja ruokajuomaksi kylmä lähdevesi/suomalainen olut.