Metsähallitus sijoittaa metsästyslupatuloja luonnon hyväksi tehtävään työhön. Elinympäristöjä on parannettu aktiivisesti vuodesta 2007 lähtien. Vuoden 2011 loppuun mennessä elinympäristöinä on ennallistettu yhteensä 2 170 hehtaaria suota ja 166 hehtaaria kosteikkoja. Hieman tuoreempana ilmiönä korpien kunnostusta kanalintujen poikueympäristöiksi aloitellaan. Kunnostuksiin sopivia kohteita paljastuu jatkuvasti mm. metsätalouden suunnittelijoiden toimesta. Riistan tarpeet huomioidaan myös metsätaloustöissä laajalla rintamalla.

Riekko- ja hanhisuot

Riistanhoidollisesti ennallistettavat suot parantavat riekon ja metsähanhen elinolosuhteita. Riekoille suot ovat sen elinympäristön käytössä keskeisessä asemassa. Poikueaikana soiden reunamat ja vaihettumisvyöhykkeet ovat tärkeitä ravintokohteita ja suojapaikkoja. Siksi ennallistettaville alueille pyritään luomaan mahdollisimman paljon suojaa antavaa reunavyöhykettä.

Keväisin riekot käyttävät vähäpuustoisia soita soidinpaikkoinaan. Yhden riekkokukon vaatima soidinajan reviirialue on minimissään 5 hehtaaria. Metsähanhien elinympäristöä ovat puolestaan laajat suoalueet, joihin myös ovat ojitukset vaikuttaneet.

Ennallistettaviksi suokohteiksi valikoituvat puuntuottokyvyltään kitu- ja joutomaiksi luokiteltavat suoalueet. Niiden kunnostusojittaminen puuntuotantoon ei ole kannattavaa. Suon vesitalouden ennallistaminen voidaan tehdä joko ojat tukkimalla tai patoamalla. Menetelmä päätetään tapauskohtaisesti.

Elinympäristön kunnostamisen suunnittelu ja toteutus suoritetaan muun metsätaloustoiminnan, esim. kunnostusojitushankkeiden tai hakkuiden yhteydessä. Tällöin suota voidaan käyttää esimerkiksi vesiensuojelutarkoitukseen pintavalutuskenttänä, ja suon reuna-alueiden puiden poisto voidaan toteuttaa muun hakkuutoiminnan ohessa. Tällä menettelytavalla on myös kustannustehokkuutta lisäävä vaikutus.

Riekko ja metsähanhi ovat yksilömäärältään olleet jo jonkin aikaa taantuvia lajeja, molemmat ovat tätä nykyä silmälläpidettäviä. Ne ovat kuitenkin erittäin arvostettuja ja haluttuja saalislajeja. Siksi lajit ovat yksi elinympäristöjen aktiivisen kunnostustoiminnan keskeisimpiä kohteita.

Kanalintumetsät

Metsäkanalintujen elinympäristöjen parantamisessa on pääsääntöisesti kyse lisääntymisaikaisen elinympäristön hoidosta. Suoja ja hyönteisiä ravinnoksi tuottava varpukasvillisuus luovat hyvän lähtökohdan poikasten varttumiselle.

Suurimmat uhat hyvälle poikastuotolle ovat kylmyys, sade, ruoan puute (hyönteiset) sekä pedot. Elinympäristön hoidolla ja huomioimisella voidaan välillisesti vaikuttaa kaikkien näiden em. tekijöiden aiheuttamiin riskeihin - osaan enemmän, osaan vähemmän.

Ojitettujen korpien ennallistamisessa on kyse kuivatettujen korpinotkojen palauttamisesta luonnontilaan. Tyypillisellä kohteella aiemmin kierrellyt puro, on oikaistu ja vedet valuvat kaivettua ojaa pitkin pois alueelta. Ennallistamisessa oikaisut tukitaan ja vesi pyritään ohjaamaan luontaiselle reitille. Tällöin mm. kevättulvat muodostavat tulvaniittyjä ja tuovat mukanaan ravinteita, joista kasvit hyötyvät ja sitä kautta suoja ja ravinto lisääntyvät. Veden pinnan nousu yhdessä kasvillisuuden kanssa muodostavat otollisen ympäristön hyönteisten lisääntymiselle.

Lintukosteikot

Riistakosteikkojen ensisijaisena tarkoituksena on lisätä vesilintujen elinympäristöjä, mutta niistä hyötyvät myös muut lajit.

Tärkein tekijä kosteikon perustamisessa on löytää tähän sopiva luontainen paikka. Toiminta painottuu kohteille joissa ihminen on muuttanut elinolosuhteita kuivatuksin. Usein kosteikkojen perustamiseen liittyy huomattava vesiensuojelullinen näkökohta. Kosteikot pidättävät ravinteita ja kiintoainesta ja näin vähentävät niiden pääsyä alapuolisiin vesistöihin.

Kosteikko voidaan perustaa joko patoamalla, kaivamalla tai molempia menetelmiä yhdistämällä. Riistakosteikkoja perustettaessa suositaan kohteita, joissa mahdollisimman pienellä työmäärällä saadaan mahdollisimman suuri vaikutus. Kosteikolla tulisi olla valmius sen tyhjentämiseen. Se on tärkeää huollon, mutta myös ravinnon lisäämisen kannalta. Hyönteisten määrä on verrannollinen vesikasvillisuuden määrään. 1-2 vuoden ”kesannoinnilla” saadaan hyönteisille lisää kasvualustaa. Ensimmäisten elinviikkojen aikana vesihyönteiset ovat untuvikkojen pääasiallista ravintoa. Parhaimmat kosteikkokohteet ovat yleensä runsasravinteisilla alueilla.

Muistisääntönä kosteikon perustamisessa voidaan pitää numerosarjaa 50-50-50. Kosteikolla tulee olla 50% avovettä, 50% polveilevaa vesikasvillisuutta ja veden korkeuden tulisi olla pääsääntöisesti alle 50 cm. Vaikka kosteikon rakentamiseen on vaikea luoda yleistä standardia, voidaan hyvän kosteikon ominaisuuksia kuitenkin luetella:

- loivarantainen ja paljon reunavyöhykettä

- vaihteleva syvyys

- riittävästi avointa alaa ympärillä

- kalattomuus (ravintokilpailu)

- keinosaarilla ja -valleilla saadaan veden virtausta hidastettua ja luotua veden ympäröimiä turvallisia oleskelualueita poikueille

Toimiva ja hyvin huollettu kosteikko on monimuotoista riistanhoitoa parhaimmillaan!

Ympäristöopas

Metsäkanalintujen sekä muiden metsämaiseman riistalajien eläinympäristöjen huomioimisen periaatteet Metsähallituksen metsätaloustoiminnassa kuvataan seikkaperäisesti Ympäristöoppaassa. Tämä tapahtuu sekä maisema- että metsikkötason suunnittelussa ja toimenpiteissä.

Riistan perustarpeet ovat suoja, ravinto ja lisääntymisalueet. Suojalla tarkoitetaan yleensä riittävää maaston peitteisyyttä. Metsätalouden toimenpiteissä suojaa voidaan lisätä välttämällä tarpeetonta aliskasvoksen raivausta ja ylläpitämällä puuston rakenteellista vaihtelua. Tämä lisää myös tarjolla olevan ravinnon määrää.

Kehittämiskelpoiset riistakohteet löytyvät usein luontaisesti esimerkiksi pienistä painanteista tai metsänkasvatuksen kannalta toisarvoisten puulajien ryhmistä (leppä, haapa, pihlaja, kataja). Taimikonhoidossa aukkopaikkoihin jätetään metsänkasvatuksen kannalta toisarvoisia puulajeja. Ensiharvennusta edeltävässä ennakkoraivauksessa poistetaan vain puunkorjuuta haittaavat ja aivan puunrungon lähellä oleva aliskasvos. Lisäksi raivaamatta jätetään joitakin enintään aarin kokoisia alueita.

Kasvatushakkuussa puolestaan ylläpidetään rakenteellista vaihtelua alikasvosta ja tiheikköjä säästämällä. Mikäli tiheikköjä puuttuu, jätetään sopiviin kohtiin harventamattomia laikkuja. Kuusi aliskasvoksena on erityisen merkittävässä asemassa.

Lopputuotteena metsikkömaisemaan syntyy riistatiheiköitä, jotka säilytetään läpi metsän elinkaaren. Ne toimivat lopulta uudistushakkuun yhteydessä säästöpuuryhminä.