Siirry pääsisältöön

Koirajärvi 6566

Järvitaimenen kalastus erämaajärvellä keskellä metsäpeurojen valtakuntaa on mahdollista Salamajärven kansallispuistossa Iso-Koirajärvellä. Luonnonkaunis ja kirkasvetinen järvi louhikkorantoineen ja saarineen houkuttelee kokeilemaan kalaonnea ja irtautumaan arjesta. Järveen istutetaan kalastajien pyydettäväksi järvitaimenta ja siikaa. Lisäksi järvestä on mahdollista saada siiman päähän kookas ahven tai hauki. Kalastuksen ohella monipuoliset kansallispuiston palvelut Koirasalmen kämppäkartanoineen tarjoavat eräkokemuksia koko perheelle.

Tälle vapalupa-alueelle on tarjolla Koirajärvi–Heikinlampi-yhdistelmälupa. Se on vuorokausilupa, joka oikeuttaa kalastamaan sekä Koirajärvellä että Heikinlammella. Heikinlampi kuuluu vapalupa-alueeseen Kaunislampi 6567. Yhdistelmälupa ei oikeuta kalastamaan lupa-alueen 6567 muissa vesissä. Tutustuthan lupa-alueen karttaan.

Koirajärvi

Vapakalastus
Kalenterivuosi. Huom! Yhteislupaan kuuluvassa Heikinlammessa kalastus on kielletty 6.6. klo 00.00 – 8.6. klo 15.00 lasten Vapapäivän vuoksi.
Pilkkiminen, Uistelu
Taimen, Ahven, Hauki
Luontainen kalasto (ei istutuksia), Luontaisten lajien poikasistutuksia, Pyyntikokoisen kalan istutuksia
Tulentekopaikka, Laavu, Vuokravene, Oma vene, Kelluntarengas, Veneen vesillelaskupaikka, Mökki
Koirajärvi-Heikinlampi-yhdistelmälupa, Kaunislampi 6567

Luvan ostaminen

Koirajärven vapalupa-alueella luvan voimassaoloajaksi asiakas voi valita kolme tuntia tai 24 tuntia. Vapalupien hinnat ovat seuraavat:

Luvan voimassaoloaika Hinta
3 tuntia  15 €
24 tuntia  25 €, Koirajärvi–Heikinlampi-yhdistelmälupa 25 €

Alle 18-vuotias saa vapaluvan puoleen hintaan.

Alle 15-vuotiaat voivat kalastaa samaan seurueeseen kuuluvan aikuisen vapaluvalla samaan saaliskiintiöön, jolloin he eivät tarvitse omaa vapalupaa.

Perhe voi ostaa perheluvan, jonka hinta ja saaliskiintiö on kaksinkertainen. Perheeksi luetaan alle 18-vuotiaat lapset ja heidän vanhempansa tai huoltajansa sekä avio- ja avoparit.

Mistä luvan voi hankkia

 

Eräluvat-verkkokaupassa vapaluvan voi maksaa yleisimmillä maksutavoilla (verkkokauppa.eraluvat.fi).

 

Metsähallituksen kalastuslupia välittää myös Erälupien puhelinpalvelu, joka palvelee arkisin kello 9–15.

 

Sovelluksella voit ostaa vapaluvan helposti ja nopeasti. Maksuvälineeksi käy debit- tai luottokortti. Näin otat sovelluksen käyttöön.

 

Koirasalmen luontotupa: Luonnollisesti M&M
 

 

Lupaehdot

Alueen lupaehdot

Kalenterivuosi. Huom! Yhteislupaan kuuluvassa Heikinlammessa kalastus on kielletty 6.6. klo 00.00 – 8.6. klo 15.00 lasten Vapapäivän vuoksi.

Mihin lupa oikeuttaa

Kaikkeen kalastamiseen Koirajärven vapalupa-alueella täytyy hankkia vapalupa Koirajärvi 6566 tai Koirajärvi–Heikinlampi-yhdistelmälupa.

Koirajärven vapalupa-alueella eivät päde yleiskalastusoikeudet, joten siellä on kiellettyä kalastaa kalastonhoitomaksun viehekalastusoikeudella sekä onkia ja pilkkiä, ellei ole hankkinut vapalupaa. Päätöksen yleiskalastusoikeuksien rajoittamisesta on tehnyt Pohjois-Savon ELY-keskus.

Koirajärven 6566 vapalupa oikeuttaa viehekalastukseen uistimella, perholla tai jigillä sekä onkimiseen ja pilkkimiseen.

Aluerajoitukset

Koirajärven lounaisrannalla on alue, jolla on kiellettyä kalastaa rannalta. Alueella oleva heittolaituri on kuitenkin  liikuntarajoitteisten kalastajien käytettävissä. Kalastuskieltoalue on merkitty lupa-alueen karttaan.

Kalastusvälineet ja syötit

Avovesikaudella kalastaja saa käyttää yhtä (1) vapaa, jossa on yksi siima. Vavan on oltava kalastajan kädessä tai käden ulottuvilla, enintään kahden metrin päässä. Vapaa ei saa jättää yksin pyyntiin. Soutu-uistelussa yksi kalastaja saa käyttää enintään kahta (2) vapaa, joissa molemmissa on yksi siima.

Jäältä kalastaessaan kalastaja saa käyttää enintään kahta (2) vapaa, joissa molemmissa on yksi siima. Näistä vavoista toinen saa olla niin kutsuttu ootto-onki (vapa, joka jätetään yksin pyyntiin). Jos 18–69-vuotias kalastaa jäältä aktiiviongella eli pilkkii ja hänellä on samaan aikaan pyynnissä ootto-onki, täytyy hänellä olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Poikkeuksena ovat kalastajat, jotka ovat täyttäneet vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä: heidän ei tarvitse suorittaa kalastonhoitomaksua.

Koirajärvellä saa käyttää kaikenlaisia keinotekoisia vieheitä sekä luonnollisia syöttejä, kuten matoa, katkarapua ja syöttitahnaa.

Harppuuna- ja sukelluskalastus on kielletty.

Vesikulkuneuvot

Kalastuksessa saa käyttää kelluntarengasta.

Omaa venettä saa käyttää, kun siitä maksaa Koirasalmen luontotuvalle korvauksen, joka vastaa vuokraveneen hintaa.

Kalastuksessa on kiellettyä käyttää perämoottoria, myös sähköperämoottoria.

Pyyntimitat ja rauhoitukset

Koirajärvellä järvitaimenen alin sallittu pyyntimitta on 40 cm, joten sitä pienemmät järvitaimenet kalastajan tulee vapauttaa takaisin veteen (kalastuslain 57. pykälä, poikkeuslupa).

Muiden kalalajien osalta kalastajan tulee noudattaa kalastusasetuksen mukaisia pyyntimittoja ja rauhoitusaikoja.

Saaliskiintiöt

Saaliskiintiön suuruus riippuu luvan voimassaoloajasta. Kalastaja saa ottaa saaliikseen enintään niin monta kalaa, kuin seuraavassa taulukossa lukee:

Luvan voimassaoloaika Enimmäissaalis
3 tuntia 1 taimen
24 tuntia 2 taimenta, Koirajärvi–Heikinlampi-yhdistelmäluvalla* 3 taimenta tai kirjolohta

*Yhdistelmäluvan haltija saa ottaa Koirajärveltä ja Heikinlammelta saaliiksi yhteensä kolme (3) taimenta tai kirjolohta (ei kolmea taimenta tai kirjolohta molemmista vesistä).

Muiden kalalajien saalismääriä ei ole rajoitettu.

24 tunnin saaliskiintiötä ei voi kasvattaa hankkimalla useita lupia samalle 24 tunnin ajanjaksolle.

Lisätiedot

Alueen palvelut

Koirajärvi sijaitsee Salamajärven kansallispuistossa, joten alueella on useita retkeilyrakenteita: nuotiopaikkoja, laavuja, keittokatos sekä pitkostettu polkuverkosto.

Veneitä vuokraa Koirasalmen luontotupa. Veneiden vuokrahinnat ovat seuraavat:

  • 10 euroa kolmelta tunnilta
  • 15 euroa yhdeksältä tunnilta
  • 20 euroa 24 tunnilta.

Koirasalmen luontotupa tarjoaa myös muun muassa majoitusta ja ruokapalveluja. Luontotuvan palveluista voi lukea lisää osoitteesta www.koirasalmi.com.

Kalaveden hoito

Koirajärveen istutetaan pyyntikokoista taimenta sekä siian poikasia.