Siirry pääsisältöön

Metsähallituksen Eräpalvelut kuuluu valtion riistakonserniin, jota ohjaa maa- ja metsätalousministeriö (mmm.fi). Konserniin kuuluvat lisäksi muun muassa Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus.

Kalastusasioissa Eräpalvelujen merkittäviä kumppaneita ovat muun muassa Kalatalouden Keskusliitto ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Tietoa näistä ja muista Eräpalvelujen yhteistyökumppaneista saa alla olevasta luettelosta.

Suomen riistakeskus

Suomen riistakeskuksen tunnus.

Suomen riistakeskus (riista.fi) edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä. Riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka toimii maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla.

Luonnonvarakeskus

Luonnonvarakeskuksen logo.​​​​​​​

Luonnonvarakeskukseen (Luke) (luke.fi) kuuluvat muun muassa entiset Metla sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL). Luke vastaa ennakoivasti ja asiakasläheisesti muun muassa riista- ja kalatalouspolitiikan, elinkeinojen ja harrastustoiminnan tarpeisiin. Tutkimus- ja asiantuntijatoiminta on tieteellisesti korkeatasoista ja hyvin verkottunutta.

Kalatalouden Keskusliitto

Ahven.netin logo.​​​​​​​

Kalatalouden Keskusliitto (ahven.net) on valtakunnallinen kaksikielinen kalatalouden kehittämis- ja edistämisjärjestö. Yhdessä jäsenjärjestöjensä ja sidosryhmiensä kanssa se edistää kaikkien kalastajaryhmien ja kuluttajien mahdollisuuksia saada korkealaatuista ja puhdasta kotimaista kalaa sekä kokea kalastukseen liittyviä luontoelämyksiä.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry

Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön tunnus.​​​​​​​​​​​​​​

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (vapaa-ajankalastaja.fi) edistää vapaa-ajankalastusta, joka kestävällä tavalla ja monipuolisesti hyödyntää luontaisesti uusiutuvia kalakantoja.

Metsästäjäliitto

Metsästäjäliiton logo.​​​​​​​​​​​​​​

Suomen Metsästäjäliitto (metsastajaliitto.fi) on metsästäjien oma etujärjestö. Metsästäjäliitto järjestää jäsenilleen koulutuksia, palveluita ja etuja. Liitto julkaisee Jahti-Jakt-lehteä ja vastaa suomen metsästysampumatoiminnasta.

Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliiton tunnus.​​​​​​​​​​​​​​

Suomen luonnonsuojeluliitto (sll.fi) on luonnon monimuotoisuutta, kestävää elämäntapaa, ympäristönsuojelua ja kulttuuriperinnön vaalimista edistävä vahva valtakunnallinen kansalaisjärjestö.

Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry

Suomen Jousimetsästäjäin Liiton tunnus.​​​​​​​​​​​​​​

Suomen Jousimetsästäjäin Liiton (jousimetsastys.fi) toiminta on koulutus- ja tiedotuspainotteista, kun sen jäsenseurat toimivat paikallisella tasolla metsästyksen ja kilpailutoiminnan parissa. Liitto pyrkii parantamaan jousenkäyttömahdollisuuksia metsästyksessä.

Poliisi

Poliisin logo.​​​​​​​​​​​​​​

Poliisin (poliisi.fi) erävalvontaverkosto on Metsähallituksen tärkeimpiä yhteistyökumppaneita erävalvonnassa. Poliisilla on alueellisia eräyhdyshenkilöitä, jotka muodostavat usein valvontapartioita yhdessä Metsähallituksen erätarkastajien kanssa.

Rajavartiolaitos

Rajavartiolaitoksen tunnus.​​​​​​​​​​​​​​

Rajavartiolaitoksella (raja.fi) on erävalvontaan perehtynyttä ja erikoistunutta henkilöstöä. Rajavartijat ovat usein näkyvimpiä metsästyksen ja kalastuksen laillisuuden valvojia rajan tuntumassa. Rajavartiosto on mukana myös Metsähallituksen säännöllisissä erävalvontatapahtumissa.

Yliopistot

Suomen yliopistot osallistuvat eräalan tutkimuksiin useista tieteellisistä näkökulmista. Metsähallitus on myös tilannut yliopistoilta tutkimuksia esimerkiksi eräalan hankkeissa.