Tiedote. Julkaistu: 12.06.2017, 16:47

Me haluamme tarjota nyt vain iloisia uutisia: Kesäloman ja Suomi 100 -Luonnon päivän kunniaksi kaikki alaikäiset pääsevät ensi lauantaina 17.6. arvokalan pyyntiin. Vapapäiväksi kutsuttuna päivänä lapset saavat kalastaa lähes kaikilla Metsähallituksen lohikalakohteilla. Yhteensä avoinna on 32 kohdetta.

Vapapäivä on Suomen Vapaa-ajankalastajien ja Metsähallituksen yhteistempaus, jonka tarkoitus on saada lapset kesäloman aluksi luontoon hyvän harrastuksen pariin. Viime vuonna Vapapäivään osallistui tuhat lasta, jotka pyydystivät yhteensä 180 lohikalaa.

Uutena opastettuna kohteena on mukana Hossa, jossa avataan samana päivänä Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi Suomen 40. kansallispuisto. Lisäksi Vapapäivän oheistapahtumia on muun muassa Matildanjärvellä Teijolla.

Vapapäivä-tapahtuma järjestetään nyt kahdeksannen kerran. Aikaisemmin tapahtuma on saanut liikkeelle tuhatkunta lasta ja nuorta, ja jälleen odotukset ovat korkealla.

”Tämä on hieno tapa aloittaa kesäloma. Toivottavasti nyt pääsemme kävijämäärissä uudelle tuhat-luvulle”, kalatalousasiantuntija Janne Rautanen Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä sanoo.

Vapapäivänä lapsilla on oiva tilaisuus napata elämänsä ensimmäinen lohikala.

”Kyllä me pyrimme varmistamaan mahdollisimman hyvät saaliit. Vapa-alueilla tehdään istutuksia ja joitain alueita jopa rauhoitetaan kalastukselta ennen Vapapäivää”, ylitarkastaja Mika Laakkonen Metsähallituksesta sanoo.

Oppaat ovat paikalla 12 kohteella. Sen lisäksi nuoret kalastajat voivat kalastaa ilmaiseksi 20 omatoimikohteella, kunhan ilmoittavat nimensä ja kohteen sähköpostitse vapapaiva@metsa.fi. Omatoimikohteella myös alaikäisen mukana tuleva huoltaja voi kalastaa Vapapäivänä ilmaiseksi.

Lisää aiheesta: www.eraluvat.fi/vapapaiva, www.fisuun.fi

Kysy lisää
Ylitarkastaja Mika Laakkonen, Metsähallitus, 040 5897559

Alueelliset yhteystiedot:
Vapapäivän opastetut kohteet ovat:
Salo/Teijo: Matildajärvi,
Ikaalinen: Teerilampi,
Lammi (Evo): Niemisjärvet
Yhteyshenkilö: Janne Rautanen, janne.rautanen(at)vapaa-ajankalastaja.fi, 0400 946968.
 
Kivijärvi: Heikinlampi
Yhteyshenkilö: Juha Ojaharju, juha.ojaharju(at)vapaa-ajankalastaja.fi, 045 113 3050
 
Nurmes: Peurajärvi
Lieksa: Änäkäinen
Mikkelin Valkea
Yhteyshenkilö: Janne Tarkiainen, janne.tarkiainen(at)vapaa-ajankalastaja.fi, 044 547 9116
 
Suomussalmi: Hossan Huosiuslampi,
Rovaniemi: Vikaköngäs,
Sievi: Maasydänjärvi,
Sodankylä: Ahvenlampi,
Kuhmo: Syväjärvi
Yhteyshenkilö: Petter Nissen, petter.nissen(at)vapaa-ajankalastaja.fi, 0500 440 923