Vuoden 2018 kalastonhoitomaksut tulevat myyntiin Eräluvat-kaupassa sekä R-kioskeilla sen jälkeen, kun eduskunta on päättänyt, mikä kalastonhoitomaksun suuruus tulevana vuonna on.

Kalastonhoitomaksusta päätetään täysistunnoissa joulukuun aikana. Päätöstä ei voi tehdä enää ensi vuoden puolella. Mikäli hallituksen muutosehdotus hyväksytään, uudet hinnat astuvat voimaan 1. tammikuuta 2018.

Hallitus on esittänyt, että kalastonhoitomaksun vuosimaksua korotetaan nykyisestä 39 eurosta 45 euroon, viikkomaksua 12 eurosta 15 euroon ja vuorokausimaksua viidestä eurosta kuuteen euroon. Korotusesityksen perusteena on arvioitua pienempi kalastonhoitomaksukertymä sekä pitkään jatkunut maksujen määrän väheneminen.