Riistapäällikkö emeritus Martti Rissanen nukkui pois yllätyksenä tulleen ja nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana 90 vuoden ikäisenä 23.5.2017 Tuusniemellä. Hän oli syntynyt Pieksämäellä 9.9.1926.

Rissanen aloitti eränkävijän uransa hyvin varhain. Saatuaan aseenkantoluvan jo 13-vuotiaana hän metsästeli ahkerasti kotikylänsä Surnuinmäen metsissä. Erityisesti kanalinnut olivat hänen tähtäimessään nuoresta pitäen.

Koulutukseltaan Rissanen oli metsäteknikko. Opiskeluvuodet Rovaniemen Hirvaalla jättivät häneen pysyvän kaipuun Lapin luontoon. Opintojen jälkeen Rissanen asettui Tuusniemelle, jonne hän perusti perheen.

Toimiessaan Pohjois-Savon riistapäällikkönä vuosina 1967-1989 hän tuli tutuksi koko maan eräväelle. Hänen asiantuntemustaan arvostettiin paitsi maakunnassa myös valtakunnallisesti metsästyksen lainsäädäntöä valmisteltaessa.

Kanalintuja Rissanen metsästi erityisesti suomenpystykorvalla. Vaikka hän viihtyikin erällä parhaiten kahdestaan kulloisenkin koiransa kanssa, tunnettiin hänet hyvin seurallisena miehenä eri hirviporukoissa. Erätarinoiden kertojana Rissanen oli verraton. Niistä kuului paitsi syvä luonnon tuntemus ja -kunnioitus myös hersyvä huumori.

Aktiiviaikoinaan Rissanen oli taitava ampuja. Tästä on osoituksena Suomen Metsästysmuseoon Riihimäelle lahjoitettu yli sadan pokaalin palkintokokoelma.

Rissanen viihtyi erinomaisesti myös kalavesillä. Varsinkin keväinen haukien ja mateiden koukkupyynti tuotti särvintä perheen ruokapöytään vuodesta toiseen. Kesän mittaan hän kalasti verkoilla mm. lahnoja ja siikoja. Myös katiskat olivat jatkuvasti vedessä ahventen varalle.

Vanhoilla päivillään Rissanen metsästeli erityisesti näätiä, joita hän pyydysti loukuilla useita joka vuosi. Kaikkiaan hän nahkoi niitä vuosien varrella toista sataa. Myös majavien pyynti keväisin oli hänen sydäntään lähellä.

Vapaa-ajallaan Rissanen oli sujuva ja ahkera kirjoittaja. Hänen kynäilemiä juttuja ja kolumneja julkaistiin mm. Savon Sanomien eräsivuilla viime vuosiin saakka.

Rissanen kulki erällä elämänsä viime hetkiin asti. Hän uskoi, että elinpäiviemme lukumäärä on ennalta määrätty. Niihin ei Luoja kuitenkaan laskenut metsällä ja kalalla vietettyä aikaa.

Kimmo Pöri

Lue Kiepin 2017 juttu Martti Rissasesta!